Vanhemmille tulee skypetettyä aika usein ja he ovat pikku hiljaa oppineet, että en halua katsella heitä vaan Dexteriä. Välillä ollaan pitkiäkin aikoja ihan hiljaa, jotta minä voin katsella piskin puuhailuja. Dexter on edelleen ihmeissään, että missä olen, kun ääni kuuluu, mutta akkaa ei näy. Kääntelee vain päätään ja heiluttaa häntää. Välillä se käy kurkkaamassa padin taakse ja etsii minua sieltä. Jossain vaiheessa se kyllästyy etsimään ja ryhtyy tuomaan kaikki lelut yksitellen minulle. Tahtoisi kovasti leikkiä, mutta kun en oikein yllä täältä. En olisi ikinä uskonut, että siitä erossa oleminen olisi näin hankalaa, mutta ikävöin Dexteriä joka päivä. Varsinkin ajat hotellilla yksin ovat kummallisia, koska olen tottunut Dexterin läsnäoloon. Koira tietysti pärjää loistavasti, ja miksei pärjäisi, kun sillä on ihmisseuraa oikein kaksin kappalein. Kiitos äiti ja isä.