Luonnollisesti kahteen kuukauteen sisältyy myös vastoinkäymisiä ja haasteita, ei tämä pelkkää ruusuilla tanssimista ole. Eniten vaikeuksia on työpaikalla, lähinnä kommunikoinnissa Suomen suuntaan ja takaisin. Tilanne on mennyt jo sen verran turhauttavaksi, etten jaksa enää itsekään olla ystävällinen. On käsittämätöntä, kuinka ylimielisiä Suomessa voidaan olla. Ikään kuin Intia olisi jollain tapaa vähempiarvoinen kuin Suomi. Liekö käsitys kumpuaa palkkaeroista, että täällä teetetään halpatyötä, vai siitä kielellisestä kommunikointivaikeudesta, ettei oikein ymmärretä intialaisten englannin aksenttia. Missään tapauksessa se ei kuitenkaan ole oikeutettua. Ei intialaiset ole yhtään sen enempää vaikuttaneet siihen, mihin maahan ovat syntyneet kuin suomalaisetkaan. Kai se on hyvä asia, että olen kimmokkeena kommunikoinnin välissä, niin ei pääse maiden välit tulehtumaan, mutta kyllä välillä on todella yksinäinen ja surullinen olo tämän takia.
Kuukausi on joka tapauksessa jo vierähtänyt ja loppujen lopuksi se on mennyt todella nopeasti. Viime viikonloppu piti viettää Rishikeshissä luonnon keskellä, mutta sairastumisten vuoksi peruutimme reissun. Harmi juttu sinänsä, mutta olin kyllä itsekin flunssassa, joten ehkä ulkona kylmän veden äärellä telttailu ei olisi ollut se viisain vaihtoehto. Kävin lauantaina Tonin kanssa shoppailemassa. Toni tosin oli meistä se ainoa, joka hoiti kaiken ostamisen. Hän palasi Suomeen sunnuntaina. Tämän viikon seuranani hotellilla on tanskalainen Torsten ja ensi viikolla tulee seuraava suomalainen, Sami.
Aika mukavasti rytmittää oleskeluani täällä tulevat ja menevät expatit. Torsten on komennuksella vuoden 2016 loppuun ja hän muuttaa omaan asuntoon viikonloppuna. Suunnitelmissa on kokkailla jotain pohjoismaalaisempaa ja sitä varten otimme tehtäväksi löytää lihakaupan, josta voisi mahdollisesti saada myös nautaa. Lihapullat voisi maistua aika mahtavalta! Jälkkäriksi voisin uhrata yhden Fazerin sinisen suklaapatukan.
Kommentit