Tässä teille pessimistit; olen selvinnyt ensimmäisen viikonlopun ilman epänormaalia suolen toimintaa! Olen syönyt työpaikan lounasruokalassa, Delhissä ei-niin-siistissä ravintelissa, katukeittiössä ja tietysti hotellilla, jossa huoneeni hintaan kuuluu aamiainen ja päivällinen. Vatsaan on uponnut myös vähän kielletympiä ruokia kuten jäätelöä, salaattia, tuoreita hedelmiä, kahvia ja olutta. Että repikää siitä!

Lauantaina tapasin hotellin lähimmällä metroasemalla (Guru Dronacharya) kaksi uutta ystävääni, Shrutin ja Ashfin. Shruti on asunut 5 vuotta Delhissä ja tunsi siten meistä parhaiten, miten ja minne mennä. Ashfi on vasta kolme kuukautta sitten muuttanut tänne, joten osa paikoista oli hänellekin uusia. Ostin itselleni paikallisen travel cardin, jolla pääsee näppärästi liikkumaan metrolla. Tämän lisäksi lyhyemmille matkoille on käytössä tuktukit, eli paikallisesti autot. Busseja ei oikeastaan kannata käyttää, autot kun ovat niin halpoja ja vievät suoraan paikasta a paikkaan b. Päivän aikana tarkkailin mittarin hintoja ja taisi maksaa 10 rupiaa (0,15€) per kilometri. Metro kustantaa max 30 rupiaa per matka. Metroissa isona plussana on omat osastot naisille! Aivan mahtava keksintö varsinkin ruuhkaisina aikoina, koska paljon mieluummin ahtaudun vieri viereen somien naisten kanssa kuin isojen haisevien miesten.

Matkamme ensimmäinen etappi kesti noin puoli tuntia ja siinä ajassa pääsimme juuri ja juuri Delhin rajan sisäpuolelle (INA-pysäkki). Kaupunki on niin valtava, että metrolla olisi kestänyt vielä noin puoli tuntia aivan ydin keskustaan. Suuntasimme Dilli Haat -marketille, joka oli täynnä kaikenlaisia käsitöitä. Huiveja joka lähtöön (pashmina, villa, silkki… + lukuisat eri sekoitteet), keramiikkaa, maalauksia, vaatteita, koruja… Shoppailtuakin tuli ja samalla opin paljon Shrutilta paikallisesta tinkimiskulttuurista. Myyjä saattaa sanoa kymmenenkin kertaa ei ehdottamallesi hinnalle, kunnes lopulta myöntyy ja hiljenee ikään kuin suuttuneena siitä, että et maksanut enempää. Välillä lähdettiin "pettyneinä" ostospaikalta ihan vain sen takia, että voittaisimme väittelyn. Kiistely hinnasta kesti todella kauan, eli sitkeä täytyy olla. Kun viivyttiin ostopaikalla pidempään ja jäätiin katsomaan erilaisia vaihtoehtoja, ilmestyi kolme tuolia takamuksiemme alle. Kunnon palvelua ja todella tarpeellista neuvottelujen keston takia!

Seuraavaksi etsimme itsellemme auton ja neuvottelimme hinnan. Olin tähän asti ollut vain taksien kyydissä, jotka vastaavat siis suomalaisia autoja, joten hyppäsin mielenkiinnolla kyytiin. Liikenne on vähintäänkin mieleenpainuva auton kyydissä. Isommalla taitaa olla etuoikeus, kaistoja käytetään silloin kun tilaa on vähemmän ja liikennevaloja ei ole juuri missään. Tööttäilyä kuuluu niin paljon, etten ymmärrä mikä pointti siinä enää on. Kaipa se on vain huomiota herättelevä, koska yhtään negatiivista tööttäystä en ole ainakaan vielä havainnut. Autosta poistuminen oli yllättävän haastavaa näinkin pienelle henkilölle ja päivän aikana löin polveni teräsrakenteisiin joka kerta autosta ulostautuessa.

Saavuimme India Gate -turistirysään. Aukiolla oli paljon väkeä ja todella kuuma! Jalassa olevat flipflopit alkoivat kuumentua äkkiä ja ruskettumista karttava Ashfi kaivoi sateenvarjon esiin. Otimme äkkiä muutaman kuvan ja suuntasimme eteenpäin. Seuraavassa paikassa sain tuta paikallisesta hinnoittelusta. Sisäänpääsy intialaiselle maksoi 10 rupiaa ja ulkomaalaisille 250 (~3,5€)! Hirveä ryöstö!

Kohde oli Humayun's tomb. Se on toiminut innoittajana Taj Mahaliin ja paikalle päästyäni yhdennäköisyys oli selkeä. Rakennus ja sen ympäröimä alue ovat kuitenkin paljon pienemmät ja rakennusmateriaalina on käytetty punakiveä. Itse hauta on tönön sisällä, eikä siellä päässyt vierailemaan.

Viimeiseksi vierailimme vielä Lotus temppelissä. Rakennuksen ideana on se, että kaiken hässäkän ja kiireen keskellä on kaupungissa paikka, jonne voi mennä hiljentymään ja mietiskelemään. Kengät tulee ottaa pois jalasta ja jättää narikkaan. Sisällä tulee olla aivan hiljaa, mutta ei se kovin hyvin toteudu, koska porukkaa lappaa pienissä ryhmissä koko ajan sisälle ja ulos. Mekin istuimme paikallamme hiljaa ehkä minuutin, jonka jälkeen lähdimme pois. Rakennus on todella kaunis ja oli kiva nähdä se auringonlaskun aikaan.

Metromatka yhdellä vaihdolla kotiin kesti noin tunnin, jonka aikana tuli pimeää. Ashfi alkoi olemaan rauhaton ja ilmeisesti peloissaan. Omassa asenteessanikin huomasin pienen muutoksen, vaikken sitä ehkä ihan peloksi kutsuisikaan. Metro oli kuitenkin ihan täynnä, myös naisia, jotka liikkuivat yksin. Shruti myös sanoi, että matkani metropysäkiltä yksin autolla hotellille on varsin turvallinen, koska alue on hyvä. Hieno juttu, äidin ei tarvitse huolia kotona Suomessa niin paljoa!