Lähdettiin Tanun kanssa perjantaina kolmelta toimistolta kohti Delhin juna-asemaa. Laiturilla oltiin tunti ja vartti myöhemmin ja junan lähtöä odoteltiin puolisen tuntia. Ulkopuolelta junat vaikuttavat vanhoilta Suomen pikajunia muistuttavilta ja oikeastaan sisältäkin ne ovat samankaltaiset. Matkustaminen on kuitenkin yllättävän mukavaa ja edessä olevan istuimen selkänojassa on multimedianäytöt kuten lentokoneissa. Matkan aikana on myös ilmaisia ruoka- ja juomatarjoiluja, jotka rytmittävät menoa kivasti. Ruoka oli pahempaa kuin lentokoneissa, mutta juomat olivat enemmän kuin tervetulleita. Vettä, mehua, kahvia ja teetä.

Junamatka Delhistä Chandigarhiin kesti kolme ja puoli tuntia, mutta perillä piti taas keksiä, miten pääsemme Tanun vanhemmille. En oikein ymmärtänyt, miksei vanhemmat tai edes toinen heistä voinut tulla hakemaan meitä juna-asemalta, koska matka ei kuitenkaan ollut pitkä. Suomessa asia olisi itsestäänselvyys, mutta täällä asiat ovat toisin. Tanu ei ilmeisesti halunnut häiritä heitä, joten tilasimme taksin ja menimme sillä perille. Kaiken säätämisen kanssa matkalle tuli yhteensä pituutta kuusi tuntia ja olimme siis yhdeksän jälkeen perillä.

Tanun vanhempien ja siis Tanun lapsuudenkoti on ihan tavallinen talo, jossa on ihan tavallinen, toki intialainen sisustus. Rakennus on englantilaistyyppinen, kaikki talot aivan kiinni toisissaan. Heillä on etu- sekä takapiha, joissa Tanun äiti kasvattaa kaikenlaisia kasveja, myös syötäviä, ja hän esittelikin niitä innoissaan.

Lauantaina Tanu vei minut kaupunkikierrokselle. Hän ajelutti meitä ympäri ja havaitsin nopeasti kaupungin olevan kaavamainen, vähän kuin Joensuu neliökortteleineen. Liikenneympyröitä on joka puolella ja ne on kaikki keskeltä laitettu kauniiksi. Muutenkin kaupungissa on paljon vihreää. Puita, kukkia, puistoja ja nurmikoita. Täällähän voisi vaikka asua!

Ainut nähtävyys, jota kävimme viikonloppuna tarkastamassa, oli Rock Garden. Aivan mieletön ja ennennäkemätön paikka! Olen reissanut ja katsellut nähtävyyksiä jo sen verran, etteivät tavalliset kohteet eikä edes Taj Mahal saa minuun wau-efektiä aikaiseksi, mutta tässä paikassa oli sitä jotain. Paikan on siis rakentanut joku tyyppi, joka on ilmeisesti tykännyt kivistä. Labyrinttimäiset käytävät kummallisine koristeineen, paljon vesiputouksia ja mosaiikkitöitä. Sanoinkuvaamatonta kauneutta ja paikka, jonka ymmärtääkseen se on nähtävä paikan päällä.

Chandigarhissa on muutama "lake". Kaikki ovat siis tekolammikoita, mutta paikalliset ovat ylpeitä järvistään. Ja olivathan ne kauniita. Hetken pystyi uskomaan kaiken olevan luonnollista ja kuvittelemaan itsensä Suomeen kauniina kesäpäivänä. Ja verrattuna pölyiseen ja keskeneräiseen Gurgaoniin olin oikein tyytyväinen.

Illalla menimme Tanun vanhempien kanssa syömään järven äärelle. Kysyin ennen illallista Tanulta, voisinko tilata yhden oluen ja hän sanoi sen olevan ok. Tanun isä itse asiassa kysyikin minulta, tykkäänkö juoda alkoholia ja sanoin, että mielelläni ottaisin oluen. Sitten hän kysyi tyttäreltäänkin, haluaisiko hän jotain ja he molemmat ottivat vodkadrinkit. Tämä oli Tanun ensimmäinen kerta, kun hän joi alkoholia vanhempiensa kanssa ja ilmeisesti käyttäytyminen ei ollut intialaista ollenkaan. He ovat moderni ja avarakatseinen perhe.

Sunnuntaina pidimme pientä käsityökerhoa Tanun äidin kanssa. Opetin hänelle yhden neulontatekniikan ja lounaan jälkeen kävimme yhdessä ostamassa lankoja katukojusta. Kovin moni ei harrasta neulontaa tai virkkausta täällä ja lankakauppoja on melkein mahdoton löytää. Oli ihanaa jakaa osaamistani ja katsella kuvia Tanun äidin tekemistä neuleista! Ihan samanlaista tekemistä kuin kotonakin.

Lankojen oston jälkeen suuntasimme kaikki neljä ajelulle vuorille. Himalajathan ne alkavat jo täältä, melko matalina tosin. Serpetiiniteillä piti väistellä vastaantulevia autoja sekä lehmiä ja paviaaneja. Auringonlaskun aikaan pysähdyimme masala chaille ja ihastelimme maisemia. Puolenyön aikaan hyppäsimme yöbussiin ja perillä Gurgaonissa olimme maanantaiaamuna viideltä.