Diwalin takia toimistolla on pitkä viikonloppu, joten minä ja Sami (kollegani, joka tuli tänne pari viikkoa sitten) olimme ostaneet lentoliput Nepaliin. Lähtömme oli torstaiaamuna Delhin kentältä Kathmanduun.

Olen Samin saapumisen jälkeen huomannut, että arvoni ihmisenä on merkittävästi laskenut, jos kuljen hänen kanssaan. Laskut tuodaan hänelle, tarkentavat kysymykset esitetään hänelle ja hotellin henkilökuntakin tuntuu puhuttelevan vain sir. Harva huomaa enää olemassaoloani. Tässä kiteytyy varmaan intialainen kulttuuri melko vahvasti.

Lentokentällä kävimme Starbucksissa kahvilla. Brändillähän on tapana kirjoittaa tilaajan nimi mukin kylkeen, mutta tällä kertaa ei minun nimeä kysytty ollenkaan, vaan molemmissa mukeissa oli yksi ja sama nimi. Lento oli lyhyt, vain reilun tunnin mittainen. Laskeutuessa saimme ihailla maailman korkeimpia vuorenhuippuja. Kathmandun kenttä on vanhanaikainen ja kaikki koneet jäävät etäälle varsinaisesta terminaalirakennuksesta, jonne matkustajat kuljetetaan busseilla. Koneesta ulostautuessamme odotin reagoivani raikkaaseen ilmaan, mutta ensimmäisenä koin valtavan kirkkauden. Delhin pölyisessä ilmastossa olen tottunut siihen, ettei aurinkolaseja tarvitse juuri koskaan, mutta puhtaammassa ilmassa auringonsäteet tuntuivat suorastaan sokaisevilta.

Hotellimme sijaitsee Kathmandun keskustassa Thamelissa. Alue on hyvin vahvasti turisteja varten ja länkkäreitä näkyikin joka puolella. Kaduilla on myös paljon kauppoja ja ravintoloita. Kaiken vilinän keskellä kulkee myös autoja ja pyöriä. Tööttäilyä käytetään Nepalissakin vahvasti ja muutaman kerran pääsi kova ärräpää silkasta säikähdyksestä. Hotelliin kirjautumisen jälkeen kiertelimme aluetta ja kävimme syömässä. Teimme myös jonkin verran ostoksia, joista harva maksoi yli 1000 rupiaa (= ~ 9€).

Perjantaina kävimme katsomassa pari perinteistä nähtävyyttä. Boudhanath ja Monkey Temple. Molemmat ovat vähän rempallaan keväisen maanjäristyksen jäljiltä, mutta ihan näkemisen arvoisia paikkoja. Moni asia oli tuona päivänä hankalaa, koska maassa oli pyhäpäivä ja osa paikoista koko päivän kiinni. Siis myös ravintolat. Vähän joutui ihmettelemään, miten paikallisella ravintolalla voi olla varaa pitää paikkaa kiinni, varsinkin kun pyhästä huolimatta potentiaalisia turistiasiakkaita olisi tarjolla.

Lauantaina lähdimme taksilla viiden aikaan aamulla kohti Nagarkotia. Perillä vuorilla olimme noin kuuden aikaan ja kiipesimme näköalapaikalle ihastelemaan auringonnousua. Paikkaa ja aikaa on kehuttu parhaaksi vuorten katselun kannalta, mutta onni ei ollut puolellamme. Sankka sumu ja pilvet peittivät valtaosan näkymistä ja vuorten huipuista näimme ihan murto-osan. Aikamme odottelimme, josko sää olisi muuttunut päivän valjettua, mutta pettyneinä jouduimme jatkamaan matkaa eteenpäin.

Tulimme taksin kyydissä hetken vuorta alaspäin ja kuski jätti meidät vanhan tien päähän, josta aloitimme kävelyn kohti Changunarayania. Reitti ei ollut mitenkään haastava eikä kovin pitkäkään. Näkymät eivät kantaneet kovin pitkälle paksun pilvimassan takia, mutta kaikesta huolimatta reitti oli kiva! Vastaan tuli muutamia paikallisia ja tie vei suoraan vuoristokylän läpi. Jokaisella talolla oli kanoja, vuohia ja koiria. Joskus keskellä tietä maleksi lehmä. Yhden talon äärellä oli jostain pelistä vedonlyönti käynnissä. Luonnolliset tarpeet tehtiin pientareella. Changunarayaniin päästyämme ja kaupunkia aikamme töllisteltyämme etsimme taksimme ja lähdimme takaisin kaupunkiin.

Aamiaisen, suihkun ja nokosten jälkeen lähdimme etsimään hippiajoista tuttua Freak Streetiä. Luulimme sen olevan näkemisen arvoinen, mutta ainakin tuona lauantaina keskellä päivää alue oli vain täynnä teinejä. Katu oli noin yhden korttelin mittainen, eikä kauppoja ollut montaa. Lähinnä kahviloita ja ravintoloita. Alueen vieressä oli suuri nähtävyys, mutta sisäänpääsy olisi maksanut 1000 rupiaa, joten jätimme sen väliin. Sen sijaan pyörimme lähistöllä ja löysimmekin paikallisen markkina-alueen. Väkeä tungeksi joka puolella ja myyjiä oli niin kaupoissa ja sivukujilla kuin istualtaan maassakin. Touhua oli mukava seurata, mutta ostoksia ei huvittanut tehdä. Hinnat olisivat varmasti olleet todella huokeita, mutta ihan mielellään maksan siitä, että voin tehdä kauppaa rauhassa. Täytyy silti sanoa, että nepalilaiset käyttäytyvät paremmin ruuhkissa kuin intialaiset. Kathmandussa ainakin ollaan ystävällisiä ja tilaa löytyy kaikille. Hymyilläkin jaksetaan. Illalla suuntasimme pyöräriksalla amerikkalaiseen ravintolaan nimeltä The Bent Fork ja tilasimme Beef (!) burgerit. Nam!

Sunnuntaina lensimme takaisin Intiaan. Kathmandun lentokenttä saavutti varmaan jonkinlaisen ennätyksen turvatarkastusten ja kuponkien leimaamisten kanssa. Taisi olla yhteensä neljä turvatarkastusta ennen kuin päästiin koneeseen. Yksi kentälle tultaessa, yksi siinä vaiheessa kun siirrytään porttialueelle, yksi poistuttaessa kentältä ja siirryttäessä bussiin ja viimeinen kun päästiin bussista ulos ja kiivettiin lentokoneeseen. Vuoret nähtiin taas lentokoneen ikkunasta. Heippa Everest!